Siivous – sehän on siistiä! Julkaistu: 17.6.2021 Lukuaika: n. 4 minuuttia Yrittäjyyskoulu » Kokemukset » Siivous – sehän on siistiä!Siivousalalla ei ole ehkä sitä kaikkein cooleinta kaikua, mutta se jos mikä, on loistava toimiala olla töissä. Sen tietää myös Jere, joka on siivonnut tiensä huipulle.Jere on siivousalan kevytyrittäjä, joka työskentelee siivoojien työnjohtajana. “Kaverin kautta alunperin ajauduin alalle. Siitä se sitten lähti”, hän muistelee.Parhaiten siivoojan työn oppii seuraamalla ja tekemällä. “Minä olen joka päivä toimitusjohtajan matkassa. Hän on tehnyt näitä hommia jo 23 vuotta. Tällä alla oppi periytyy ja hän onkin opettanut minulle kaiken tarvittavan”, Jere kertoo.Siivousalan työnjohtajana Jere pääsee olemaan ihmisten kanssa ja saa käyttää työssään koulutuksellista otetta. “Pidän sitä, että näen konkreettisesti työni jäljen. Koen myös hienoksi, että voin jakaa osaamistani ja opettaa toisia siivoojia”, hän sanoo. “Positiivinen palaute taloyhtiöltä, isännöitsijöitä ja asukkailta itseltään – se on parasta”, Jere lisää.Siivoojan monipuolinen päiväTyöskennellessä siivousalan työnjohtajana, eivät päivät toista itseään. “Työpäivät koostuvat erilaisista asioista. Joinain kiireisinä päivinä toimin siivoojana itse, tiimin apuna. Useimmiten saatan käydä tekemässä tarkastuksen siivottuun kohteeseen. Silloin katson millainen on siivoustaso. Tarkastan muun muassa rappukäytävät, seinät, katkaisijat ja lattiat”, Jere kertoo. “Yksi hyvä keino nähdä siivoustaso on kurkata mattojen alle. Näkee heti, onko sieltä muistettu imuroida”, hän vinkkaa.Siivoojan työn tarkastamista ei tehdä kenenkään kiusaksi, vaan yhteiseksi hyväksi. “Standardit ovat kovat ja työnjohdon tekemillä tarkastuksilla näemme, onko siivoustaso yrityksen vaatimusten mukainen”, Jere perustelee.Yrittäjä-siivoojan palkka on neuvoteltavissaPaljonko on sitten siivoojan palkka, onko se kilpailukykyinen? Jeren mukaan työn tekeminen siivousalan kevytyrittäjänä on hyödyllistä myös lompakkoa ajatellen. “Yrittäjänä työskentelevän siivoojan palkka on muutaman euron enemmän tunnissa”, hän kertoo. Palkan määrän ovat Jere ja työntarjoaja sopineet yhdessä. “Kun tässä työnjohtajan tehtäviä tekee, on tietysti tuntihinta sen mukainen. Olemme sopineet yhteisesti hyvän ammattitaitoisen siivoojan palkan, joka on työhöni nähden sopiva”, hän toteaa.Jere näkee siivooja-yrittäjyyden olevan hyvä ratkaisu sekä kevytyrittäjän että työllistäjän näkökulmasta. “Kevytyrittäjiä käyttävien on helpompi palkata siivooja, kun kustannukset pysyvät pieninä ja kaikessa on helpompi soveltaa. Kun kevytyrittäjällä itsellään on tuntihintansa mukaiset vakuutukset hoidettu kuntoon, ei hänkään häviä mitään”, Jere toteaa. “Kevytyrittäjyys helpottaa varmasti monen elämää. Ainakin minun kohdallani tämä toimii.”Jeren tulevaisuuden haaveissa siintää ajatus siivousalan yrityksen osa-omistajuudesta. Korona-aikana entisestään yleistynyt etätyöskentely on herättänyt myös työnjohtajan kiinnostusta. “Jos sitä pääsisi sellaiseen asemaan, ettei tarvitse itse kentällä tehdä töitä, vaan voisin työskennellä kotoa käsin. Ehkäpä sekin aika tulee”, Jere miettii.Järjestely oleellinen osa siivoustaJärjestely ei ole siivousta, mutta kuuluu samaan kodinhoidon kategoriaan. Tavaroiden sijoittelu, sekä esteettinen että käytännöllinen lähtökohta huomioiden, on vakiinnuttanut asemaansa osana kuluttajille suunnattuja palveluita.“Suomessa on vallinnut pärjäämisen kulttuuri, joka onneksi näyttää hiljalleen väistyvän. Nykyään ihmiset uskaltavat ulkoistaa asioita myös kodinhoidossa ja keskittyä mieluisiin asioihin”, kertoo Kiira, joka työkseen järjestelee ihmisten tavaroita.Luopumisen tuskaaOsalle ihmisistä tavaroistaan luopuminen on vaikeampaa kuin toisille. “Jokaisella meillä on sentimentaalisia tavaroita, joista voi olla vaikea päästää irti. En pakota ketään luopumaan mistään”, Kiira sanoo. Työssänsä Kiira on kuitenkin oppinut tekniikoita, joilla voi auttaa asiakasta miettimään tavaran todellista arvoa, hyötyä tai jopa haittaa omassa elämässä. “Usein ihmiset valitsevat mieluummin tilan kuin tavaran”, hän toteaa.Kiiralla on niksi, jota jokainen meistä voi käyttää kotonaan. Jos luopuminen on vaikeaa useamman tavaran kohdalla, kannattaa kokeilla varastointimenetelmää. “Tavarat laitetaan säilöön, esimerkiksi ullakolle tai varastoon ja jätetään sinne sovituksi ajaksi. Tavaroihin palataan vasta tämän ajanjakson jälkeen. Jos ei muista, mitä laatikot sisältävät – tai niitä ilman on voinut elää – niistä voi myös luopua”, Kiira vinkkaa.Tavarat paikoilleen henkinen hyvinvointi edelläToisin kuin ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen, järjestelytyössä päällimmäisenä asiana tulee henkinen hyvinvointi. “Tavaroista luopuminen ja siivoushenkinen toiminta eivät ole lainkaan kaikkien mielestä mielekästä puuhaa”, Kiira muistuttaa. Tavaroiden karsiminen on kuitenkin olennainen osa järjestäjän työtä – tosin tätä osuutta hän ei voi tehdä ilman asiakasta. “Minä olen positiivinen paine siinä vierellä. Tuen asiakasta luopumisessa ja koko projektissa.”Fiilis pyritään pitämään korkealla koko prosessin ajan. “On mahtavaa, kun asiakkaat kertovat mielenkiintoisia ura- ja elämäntarinoita, samalla kun järjestämme kaappia. Joka kerta ihastelen, miten ihmiset uskaltavat avata elämäänsä, siinä tavaroiden äärellä.Jaa: