Aukoton ansioluettelo opiskelijan valttina

12.5.2022 | Kevytyrittäjän kokemuksia

Opiskelijat halutaan äkkiä pois koulunpenkiltä verorahoja maksamaan ja heitä varoitellaan heittäytymästä työelämään liian aikaisin. Emil Klefström osoittaa, että opiskeluaikanakin voi kerryttää työkokemusta opintojen kärsimättä. Ratkaisu on löytynyt yrittäjämäisestä työnteosta ja laskutuspalveluista.

Tärkeää työkokemusta

Klefström opiskelee kemiantekniikkaa Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa ja on onnistunut yhdistämään arjessaan sujuvasti työnteon ja opinnot. Siitäkin huolimatta, että yhteiskunnassa elää vahvana nopean valmistumisen ja työelämään siirtymisen eetos, eikä koulussa hänen mukaansa suositella työskentelyä opintojen ohella.

Jos ihmisellä on oma talentti, erityistaito, kevytyrittäjyys on helppo tapa kokeilla, voisiko sen avulla työllistää itsensä. Ei tarvitse hakea sopivaa työtä, vaan päinvastoin luoda talenttiaan vastaavan työn. Työskentely puolestaan kehittää taitoa edelleen, kertoo opiskelija Emil Klefström.

“Itse koen, että kevytyrittäjyys tuo tärkeää työkokemusta, joka auttaa työllistymään myös valmistumisen jälkeen. Nykyään kun opiskelijoiden ei ole välttämättä kovin helppoa löytää edes kesätöitä.”

Kevytyrittäjyyden ansiosta Emilin CV:een ei olekaan jäänyt aukkoja. Työskentelymuoto sallii pitkälti sen, että keikkoja voi ottaa vastaan silloin kun se sopii parhaiten omiin aikatauluihin. Tämä tukee myös opinnoissa jaksamista. Hän pohtii, että samanlaista vapautta ei välttämättä olisi palkkatyössä, joka sitoo kiinteisiin työvuoroihin.

19-vuotias Emil on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kerätä jo runsaasti työkokemusta. Laskutuspalveluita tunteva serkku vinkkasi hänelle muutamia vuosia sitten mahdollisuudesta ja innostus yrittäjyyteen syttyi. Ensimmäiset työkeikkansa hän tekikin jo alaikäisenä. Vanhemmat ja serkku tukivat alussa ottamaan käytännöt haltuun.

Emilin palveluvalikoimaani kuuluu muun muassa pihanhoitoa, aitojen maalausta, drone-kuvausta ja uusimpana lisänä myös telemarkkinointia. Suunnitelmissa on lisäksi aloittaa kemian tukiopetuksen tarjonta.

Opintotuen tulorajojen vuoksi on oltava tarkkana siinä, ettei tienaa liikaa ja tule samalla jääneeksi miinukselle. Kevytyrittäjänä on Emilin mukaan helppo säädellä omia tulojaan ja pysyä niistä koko ajan tietoisena. Yllätyksiä ei tule, kun hoitaa itse laskutuksen ja sopii asiakkaiden kanssa maksettavista palkkioista.

Toiveena lisää yrittäjäkasvatusta

Emil toivoo, että nuoria kannustettaisiin Suomessa nykyistä enemmän yrittäjyyteen ja sen eri muotoihin. Yrittäjyydestä olisi hyvä puhua jo kouluissa enemmän. Tällä hetkellä yhteiskunta kannustaa nuoria lähinnä työskentelemään yrityksessä, ei perustamaan sellaista. Esimerkiksi kevytyrittäjyys olisi monille nuorille hyvä tapa työskennellä, mutta kaikilla ei kuitenkaan ole lähipiirissä ihmisiä, jotka kertoisivat asiasta.

Emilin kokemuksen mukaan kaikki asiakkaatkaan eivät ole välttämättä kuulleet aikaisemmin kevytyrittäjyydestä, ja se onkin saattanut välillä herättää ennakkoluuloja esimerkiksi veronkierrosta. Laskutuspalvelut päinvastoin karsivat pimeitä markkinoita, kun on olemassa helppo tapa hoitaa verot ja muut maksut asianmukaisesti. ”Tietoisuuden lisääminen palvelisi siis yhteiskuntaa laajasti ja kannustaisi erilaisia ihmisiä kokeilemaan itsensä työllistämistä yrittäjänä”, toteaa Emil.

Lisää luettavaa

Mietityttääkö?

Anna asiantuntijamme auttaa joko
chatissa, puhelimitse tai sähköpostitse.

0203 323 45 (ma-pe 9-20)

AVAA TILI

Kokeilemalla asiat selviää. Rekisteröityminen kevytyrittäjyyspalveluumme on ilmaista eikä se sido sinua mihinkään.

BaronaFenniaVarmaLuotettava kumppaniVastuullinen toimijaBravedo
FREE.fi Whatsapp