Uuden oppiminen ei katso ikää – haastattelussa alaa vaihtanut valokuvaaja Aino Råman Julkaistu: 3.2.2021 Lukuaika: n. 3 minuuttia Yrittäjyyskoulu » Kokemukset » Uuden oppiminen ei katso ikää – haastattelussa alaa vaihtanut valokuvaaja Aino Råman“Käytkö säkin koulussa äiti?” kysyi Aino Råmanin ekalla luokalla oleva lapsi hämmentyneenä.Aino on helsinkiläinen valokuvaaja sekä kahden lapsen äiti. Kun noin 10 vuotta sitten Aino osti itselleen kameran, oli valokuvaajan ammatti vasta kaukainen unelma. Valokuvaus kulki harrastuksena mukana läpi vuosien, kunnes pari vuotta sitten ajatus alan vaihtamisesta heräsi. Aino halusi olla esimerkkinä lapsilleen ja näyttää työn merkityksellisyyden tärkeyden. Jos ei nyt, niin milloin?Puhu haaveistasi ääneenHumaani, filosofian maisteriksi opiskellut Aino ei ollut aiemmin erityisesti suunnitellut uraansa. Opiskelua ja työtä ohjasi se, mikä oli mielekästä ja antoisaa. Aino ei kuitenkaan löytänyt työtä, jossa olisi kokenut täysin tunteen siitä, että tämä on se oma juttu. Lopulta hän kertoi ammattivalokuvaajan haaveestaan puolisolleen sekä ystävilleen ja uskalsi irtautua silloisesta työstään.”On hassua, että helposti määrittää omia valintojaan miettimällä, mitä muut niistä ajattelevat.”“Myönnän, että olin jo aikaisemmin ilmoittautunut opiskelemaan valokuvausta, mutta jänistin. On hassua, että helposti määrittää omia valintojaan miettimällä, mitä muut niistä ajattelevat.Tärkeintä on kuitenkin uskaltaa puhua haaveistaan ääneen, jotta niitä on helpompi toteuttaa. Mitä sitten, jos tämä ei onnistukaan? Sitten voi tehdä jotain muuta”, Aino kuvailee.”Tulevaisuudessa ihmisillä ei ole välttämättä vain yhtä ammattia vaan uutta voi opiskella myös aikuisena.”“Arvostan todella paljon kannustusta, jota sain perheeltä ja ystäviltä. Opiskelemaan alettuani tiesin heti, että tää on se juttu ja tätä juuri haluan!“ Aino hehkuttaa.Vaikka monet valokuvaajat ovat täysin itseoppineita, Aino kokee, että koulutus antoi hänelle paljon.“Ekalla luokalla oleva lapseni ihmetteli ensin, että käytkö säkin koulussa äiti? Haluan olla mallina lapsille ja näyttää, että työn kuuluu olla mielekästä sekä innostavaa ja tulevaisuudessa ihmisillä ei ole välttämättä vain yhtä ammattia vaan uutta voi opiskella myös aikuisena.”Valokuvaajan työssä ei ole tylsiä hetkiä, sillä kehitystä tapahtuu jatkuvastiValokuvaajien kesken on kova kilpailu, mutta tämä ei huoleta Ainoa liikaa. Hän uskoo ajan sekä päivittäisen työn kasvattavan asiakasmääriä.“Tottakai tämän alan haasteena on oman itsensä markkinointi sekä erottautuminen muista. Oman tyylin löytäminen on tärkeää, ja se löytyy vain kuvaamalla ja kokeilemalla. Uskon kuitenkin, että jokapäiväinen tekeminen vie minua eteenpäin. Olen kehittänyt itselleni säännön, että joka päivä pitää tehdä jotain, joka kehittää yritystäni eteenpäin. Jos kuvauskeikkoja ei ole, suunnittelen esimerkiksi markkinointia, päivitän Instagramia tai käyn läpi kuvauspaikkoja. Sen ei tarvitse aina olla mitään sen suurempaa.“Ensimmäiset asiakkaat ovat löytyneet perheestä ja heidän tuttavistaan.Ainon kuvaustyyli on rento sekä luonnollinen ja hänen sivuillaan lukeekin: “Haluan valokuvaajana taltioida aitoja hetkiä ja niitä tunnelmia, tunteita ja ilmeitä, jotka juuri sillä hetkellä ovat läsnä.““Perheiden ja lasten kuvaaminen antaa minulle todella paljon. Rakastan lasten energiaa ja luonnollisuutta! Lasten kuvaamisessa on kuitenkin omat haasteensa. Jos lapsi on levoton, huonolla tuulella tai väsynyt, tarvitsemme vain vähän enemmän kärsivällisyyttä ja aikaa kuvaustilanteessa.”Tällä hetkellä Aino laskuttaa töitään kevytyrittäjänä, mutta pohtii yrittäjäksi siirtymistä toiminnan laajentuessa.“Rakastan sitä vapautta, jonka itsensä työllistäminen antaa. Kun hoidin lapsia kotona, määrittelin silloinkin itse päivän aikataulut, joten yrittäjyys tuntui hyvältä jatkumolta.“Kun kysyn Ainolta tulevaisuuden suunnitelmista, hän vastaa empimättä haluavansa jonain päivänä oman kuvausstudion.“Valokuvauksessa parasta on, että tässä hommassa voi jatkuvasti kehittyä ja oppia uutta!”Aino ei keksi tiettyä elämän mottoa, jonka haluaisi muille jakaa, mutta tietää sen liittyvän rohkeuteen.“Olen itse helposti sellainen, että suunnittelen asioita liian pitkään ennen kuin toimin. Liika pohdiskelu ei ole aina hyväksi, vaan parhaiten asioita vie eteenpäin konkreettisilla teoilla. Haluan antaa kaikille motivaatiota ja rohkeutta mennä omia haaveitaan kohti, uskaltaa yrittää ja sanoittaa unelmiaan ääneen. Puhu mahdollisimman monille haaveistasi!”Aino valokuvaa nimellä Aino Råman Photography ja hän keskittyy enimmäkseen perhe- ja henkilökuvaukseen. Varauksen rentoihin kuvauksiin voit tehdä täältä!Jaa: