Pienyrittäjän markkinointi – vinkit kevytyrittäjän asiakashankintaan Julkaistu: 2.4.2024 Lukuaika: n. 5 minuuttia Yrittäjyyskoulu » Kevytyrittäjille » Pienyrittäjän markkinointi – vinkit kevytyrittäjän asiakashankintaanPienyrittäjän markkinointi on tärkeää aloititpa sitten kokoaikaisena kevytyrittäjänä tai pikkuhiljaa päivätyön ohella. Asiakkaat ovat tärkein osa liiketoimintaa – ilman heitä et tienaa rahaa. Mistä niitä löytää, ja miten pienyrittäjän kannattaa lähteä liikkeelle, kun kyseessä on oman osaamisen markkinointi ja oman yrityksen asiakashankinta?Olen itse perustanut kaksi yritystä, ja alkutaipaleella toiminut myös kevytyrittäjänä. Nyt pääsen ilokseni välittämään parhaat oppini pienyrityksen alkutaipaleen asiakashankintaan ja markkinointiin sinulle, joka vielä ehkä haaveilet yrittäjyydestä, tai olet jo ottanut ensimmäiset askeleet yrittäjyyden polulla.Erotu kilpailijoista, älä sulaudu joukkoonOn normaalia ajatella, että aluksi kannattaa tavoitella mahdollisimman laajaa asiakasmassaa sen enempää valikoimatta. Tällöin on kuitenkin vaikeaa erottua kilpailijoista, ja etenkin tuoreena yrittäjänä erottautuminen muiden joukosta on haastavaa, mutta myös äärimmäisen tärkeää! Tarjoamalla kaikkea kaikille sulaudut helposti massaan, etkä näyttäydy kiinnostavana vaihtoehtona lukuisten palveluntarjoajien joukossa. Siksi suosittelen ihan ensin pohtimaan alla olevia kysymyksiä, ja kun nämä pointit ovat vahvistuneet mielessäsi, lähde rohkeasti korostamaan omia vahvuuksia ja omaa persoonaasi.Mitä tarjoat?Miten erotut kilpailijoista?Mitkä ovat omat vahvuutesi?Ketkä hyötyisivät palveluistasi eniten?Ja entäpä… keitä sinä haluaisit asiakkaaksesi?Löydä unelma-asiakas – ja puhuttele häntäEdellisen kappaleen viimeinen kysymys on erityisen tärkeä – keitä sinä kaikkein mieluiten palvelisit – kuka on unelma-asiakkaasi? Jos tarjoat kaikkea kaikille, et todennäköisesti tule vetoamaan kehenkään kunnolla. Mutta kun määrittelet tarkkaan unelma-asiakkaasi ja kohdistat kaiken markkinointisi häntä ajatellen, tulet todennäköisemmin saamaan asiakkaita, mutta myöskin:a) asiakkaita, joiden arvot kohtaavat omiesi kanssab) asiakkaita, joita kaikkein mieluiten haluatkin palvella. Käytä siis reilusti aikaa kohderyhmäsi määrittelyyn, sillä mitä tarkemmin se on määritelty, sitä paremmin saat kohdistettua asiakashankintaasi ja markkinointiasi tälle ryhmälle. Panosta yhtenäiseen yritysilmeeseenYhtenäiseen yritysilmeeseen kannattaa panostaa – niin kotisivulla läpi sivuston, kuin myös somekanavissa sekä muissa markkinointimateriaaleissa. Tunnistettava ilme vahvistaa brändiäsi, auttaa erottumaan kilpailussa ja tekee myyntityöstä helpompaa. Lisäksi harkittu ja yhtenäinen yritysilme antaa myös juuri aloittaneesta kevytyrityksestä heti ammattimaisemman, jopa kokoaan suuremman kuvan!Rakenna henkilöbrändiä asiakashankinnan tueksiKevytyrittäjänä olet usein yksinyrittäjä, ja kilpailet sekä pienten että isompien toimijoiden kanssa. Yrityksen, niin ison kuin pienen, takana on kuitenkin aina ihminen. Ihmiset tekevät yrityksen, ja herättävät sen brändin henkiin. Hienot logot ja tuotteet tai erinomainen palvelu ovat toki tärkeitä, mutta ihminen tuo yritykselle persoonan. Siksi pienyrittäjänä henkilöbrändin rakentaminen on tehokas asiakashankinnan ja markkinoinnin väline – pienyrittäjän markkinointi pähkinänkuoressa! Luota siihen, että oma persoonasi kantaa – tekemällä rohkeasti omaa juttuasi ja olemalla oma itsesi olet asiakkaiden silmissä kiinnostavin, ja viet samalla yritystäsi oikeaan suuntaan.Vala luottamusta asiakkaisiin kotisivuillaTämän päivän kuluttajat olettavat lähes automaattisesti löytävänsä yritykseltä kotisivut. Toimivat ja aktiiviset kotisivut tekevät yrityksestäsi asiakkaalle todellisemman ja luotettavan – ja jos niitä ei löydy tai ne eivät toimi, laskevat luotettavuuspisteesi roimasti.Kotisivuilla on tärkeää kertoa palveluista, tuotteista, yrityksestä ja sen mahdollisesta sijainnista selkeästi ja houkuttelevasti.Suosittelen tekemään kotisivuista useamman sivun kokonaisuuden, mutta jos sellaiseen ei ole aikaa, budjettia tai osaamista, on yksinkertaisen käyntikorttisivunkin toteuttaminen edullista, jopa ilmaista itse tehden.Linkitä kotisivuihisi kaikissa tilanteissa, esim. somessa palveluistasi viestiessäsi, lähestyessä uusia asiakkaitasi sähköpostilla, tai muissa yhteyksissä, joissa saat tilaisuuden markkinoida yritystäsi.Vauhdita asiakashankintaa Googlesta hakukoneoptimoinnillaIhmiset hakevat tietoa tarvitsemistaan palveluista ja tuotteista yhä ensisijaisesti Googlesta. Ja tiesitkö, että käyttäjät pitävät orgaanisia hakutuloksia luotettavampina, kuin maksetun mainonnan tuloksia? Siksi haluat sijoittua näissä hakutuloksissa korkealle, kun asiakas hakee Googlesta tarjoamaasi tuotetta tai palvelua – tämä tapahtuu hakukoneoptimoinnilla.Sen ansiosta myös pienemmillä toimijoilla on mahdollisuus kilpailla näkyvyydestä ja erottua, jopa ilman tuhansien eurojen jatkuvaa mainosbudjettia. Näin yrityksestäsi tulee potentiaalinen vaihtoehto käyttäjälle, joka ei muuten ehkä edes tietäisi sinun yrityksestäsi, tai muistaisi sen olemassaoloa.Orgaaninen hakukonenäkyvyys on kustannustehokasta markkinointia. Kun kotisivut on hakukoneoptimoitu huolellisesti, ne palvelevat parhaiten niin käyttäjää kuin Googlea, ja tuovat liikennettä sivustollesi ilman, että sinun täytyy syytää jatkuvasti rahaa mainontaan.Hakukoneoptimointi on todella laaja käsite ja se kattaa paljon erilaisia toimenpiteitä. Olen koonnut verkkosivuilleni kattavasti tietoa siitä, mitä kaikkea hakukoneoptimointi on – mukana on myös paljon vinkkejä, joiden avulla voit itse parantaa kotisivusi näkyvyyttä Googlessa. Optimointia voi opetella tekemään itse, mutta jos haluat itse keskittyä ennemminkin ydinliiketoimintaasi, voi optimointia ostaa palveluna. Tarjoajia on paljon, tärkeää on löytää kumppani, jonka kanssa yhteys ja yhteistyö toimii, ja joka kertoo avoimesti ja läpinäkyvästi toimenpiteistään.Hyödynnä some-kanavat pienyrittäjän markkinoinnissaPienyrittäjän markkinointi kannattaa hyödyntää myös sosiaalista mediaa yrityksensä markkinoinnissa ja asiakashankinnassa. Siellä voit viestiä palveluistasi ja olemassaolostasi, ja voit kertoa eteenpäin onnistuneita asiakastarinoita – eli uudelle yritykselle elintärkeitä referenssejä. Kanavavalinnassa tärkeimmät kysymykset ovat: Missä kanavissa potentiaalinen asiakkaasi asiakkaasi todennäköisesti viettää aikaa?Missä kanavissa sinulle on luonnollisinta viestiä?Somekanavatkaan eivät yksinään ole avain onneen, ellet saa niihin seuraajia, elleivät kohderyhmäsi edustajat vietä niissä aikaa, ja ellet ehdi pitää niitä aktiivisina. Siksi ei ainakaan kannata miettimättä hypätä kaikkiin mahdollisiin kanaviin, vaan mieluummin suunnata resurssit 1-2 valittuun kanavaan ja panostaa niihin mahdollisimman paljon. Kevytyrittäjän hinnoittelu – älä alihinnoitteleVaikka artikkelini koostuu pääasiassa aloittelevan yrittäjän asiakashankinta- ja markkinointivinkeistä, en voi olla sivuamatta aloittelevan kevytyrittäjän hinnoittelua. Kaikki yllä luetellut toimenpiteet kuitenkin toivottavasti johtavat ennemmin tai myöhemmin maksaviin asiakkaisiin, joten hinnat on myös mietittävä kuntoon aikaisessa vaiheessa. Laske huolella katteesi ja pidä huolta, että saat kunnon korvauksen työstäsi, olipa kyseessä palvelu tai tuote.Mikäli kyseessä on asiantuntijapalvelu, mieti katteen lisäksi arvoa, jonka palvelusi tuottaa asiakkaalle. Jos taas tarkoituksesi on rakentaa high-end-brändituote, senkin tulee näkyä hinnassa. Tutustu alan yleiseen hintatasoon, isojen ja pienten toimijoiden hintoihin, ja pohdi hinnoitteluasi suhteessa heihin.Saadaksesi ensimmäisiä asiakkaita, joita voit käyttää referensseinä, voit kokeilla tarjota palvelua erikoishintaan muutamalle ensimmäiselle asiakkaalle. Mutta ehtän jätä hintojasi pysyvästi harjoittelutasolle – hinnoittelemalla itsesi liian alas painat samalla koko alan hintatasoa alaspäin, etkä luonnollisesti saa työstäsi sille kuuluvaa korvausta.Muista myös laskea laskutushintaan yrittäjyyden sivukulut kuten YEL-vakuutusToivottavasti sait intoa ja uusia ideoita kevytyrittäjyyden alkutaipaleellesi tästä artikkelista! Pienyritykselle asiakashankinta ja markkinointi ovat tärkeitä ensimmäisiä askelia, mutta onneksi niitä ei tarvitse tarpoa yksin. Kaikkeen voi myös hankkia apua – jos esimerkiksi kaipaat apua kotisivujen tai hakukoneoptimoinnin suhteen, minuun voi aina ottaa yhteyttä! Upeaa alkavaa matkaa yrittäjänä!Kirjoittaja: Krista Hakala, yrittäjä, Meio OyFREE.fikevytyrittäjyyspienyrittäjän markkinointiJaa: