Omat unelmat käytäntöön -Sini-Mia, 27, uhmasi ajatusta “oikeista töistä” ja toteuttaa nyt kutsumustaan.

Lukuaika: n. 3 minuuttia
Omat unelmat käytäntöön
Yrittäjyyskoulu  »  Kokemukset   »   Omat unelmat käytäntöön -Sini-Mia, 27, uhmasi ajatusta “oikeista töistä” ja toteuttaa nyt kutsumustaan.
Lukioikäinen Sini-Mia Poikkimäki ajatteli, ettei hänen omasta intohimostaan musiikista voisi tehdä ns. oikeaa ammattia. Nyt 27 -vuotiaana, Sini-Mia on löytänyt tien tienata musiikilla ja yhdistänyt tähän toisen unelmansa, vaimona sekä äitinä olemisen.

Miten tähän päädyttiin?

Sini-Mia kuvailee itseään elämänmyönteiseksi, määrätietoiseksi sekä avoimeksi ihmiseksi. Nämä ominaisuudet ovat auttaneen Sini-Miaa omien unelmiensa seuraamisessa.

– Välivuotena olin Suomen Raamattuopiston musiikkilinjalla, jossa sain paljon monipuolista musiikinopetusta. Ymmärsin, että minulla on oikeus ja mahdollisuus tavoitella täysillä sitä mitä rakastan ja mihin minulle on annettu lahjoja!

Opiskelemaan hakiessaan Sini-Mialla oli vaihtoehtoina musiikkikasvatus yliopistossa sekä ammattikorkeakoulun musiikkipedagogikoulutus. Jälkimmäiseen hän pääsi suoraan sisään, joten valinnan vaikeutta ei ollut.

– En ole hetkeäkään katunut laulunopettajaksi kouluttautumista!

“Intensiivistä, luovaa sekä ihmisläheistä“
Näin Sini-Mia kuvailee laulunopettajan työtä.– Mielenkiintoisinta töissä on se, että kaikki ihmiset ovat ainutlaatuisia – siispä instrumentitkin. Lauluääni on herkkä instrumentti ja laulaessa kaikki mitä ihminen on, kuten identiteetti, sen hetkinen tunnetila sekä menneisyys, ovat läsnä. Kaikki heijastuu siihen, mitä suustasi päästät.

Sini-Mia kuvailee laulua aivan kuin se olisi jonkinlainen meditaatio- tai terapiamuoto, jota hän suosittelee kaikille kokeiltavaksi.

Ääni menee meissä johonkin niin syvälle, sekä itse laulaessa että toisen laulua kuunnellessa, että ollaan hyvinkin syvissä vesissä. Ihminen on kokonaisuus ja lauluääntä harjoitellessa tulee ottaa se huomioon. Joskus laulaminen nostaa kyyneleet ja joskus äänellä taas leikitään. Kannustan kaikkia kokeilemaan laulamista, sillä jokainen voi oppia laulamaan!

Monen unelman yhdistäminen

Sini-Mian elämään mahtuu musiikin lisäksi myös rooli vaimona sekä 2-vuotiaan pojan äitinä. Monen elämän osa-alueen yhteen sovittaminen vaatiikin helppoja sekä joustavia työmahdollisuuksia, jotta tasapainottelu kaiken välillä onnistuu.

– Laulunopettajan lisäksi olen aloitteleva artisti, joka tekee omaa musiikkia ja haluaa vetää keikkoja. Toivon löytäväni tasapainon opettamisen, artisti-uran ja toistaiseksi myös kotiäitiyden välillä.

Kevytyrittäjyys onkin mahdollistanut Sini-Mialle oman ammattitaitonsa harjoittamisen sekä ylläpitämisen, joka on helppo sovittaa myös lapsiperhearkeen.

– On mahtavaa saada vaihtelua kotiäidin työhön sekä erilaista omaa aikaa, joka antaa energiaa lapsiperhearkeen.


Verkostoitumisen mahdollisuus

Monet taidealojen osaajat kamppailevat asiakkaiden tavoitettavuudesta. Varsinkin kotiäitinä ollessa, asiakkaat eivät löydä niin vain ovellesi. Sini-Mian tuttavapiiristä löytyi vapaamman työn puolestapuhuja Sakari Tolppanen, joka ehdotti laittamaan ilmoituksen maanlaajuiseen markkinapaikkaan Free-Talenttiin.

– Olen saanut Free-Talentin kautta useita yhteydenottoja ja tähän mennessä asiakkaiksi viisi lauluoppilasta. En missään vaiheessa yrittänyt aktiivisesti tavoittaa asiakkaita, mutta viime syksynä niitä ilmestyi useampi Talent -ilmoitukseni myötä ja nyt taas kevään puolella lisää. Kun asiakkaiden hankkiminen on kerran näin helppoa, aion todellakin lisätä toimintaani kevytyrittäjänä!

Tulevaisuuden unelmat jo selvillä

Vapaa-ajalla Sini-Mia nauttii perheen sekä ystävien kanssa vietetystä ajasta ja kehonhuollosta kuten pilateksesta sekä luonnossa liikkumisesta. Mahtavinta on, että vapaa-ajan tekemisiin hän luettelee myös musiikin tekemisen, joka on myös hänet työllistävä asia.

– Tällä hetkellä teen omia biisejä, joita olisi tarkoitus päästä äänittämään ja julkaisemaan lähitulevaisuudessa.


Entä mitä Sini-Mia odottaa uraltaan kevytyrittäjänä?

-Odotan joustavaa ja mielekästä työntekoa, verkostoitumista, lisätuloja sekä oman ammattitaidon ylläpitämistä. Villeimmissä unelmissani haaveilen omasta yrityksestä, jolloin voisin tarjota vieläkin monipuolisempaa toimintaa musiikin saralla. Kevytyrittäjyys on hyvä tapa kokeilla yrittäjämäistä toimintaa sekä luonnollinen väylä yrittäjyydestä haaveilevalle!

“ Rohkeasti ja oma-aloitteisesti omia unelmia kohti! “ on Sini-Mian vinkki tulevaisuuden kevytyrittäjille sekä omien unelmien tavoittelijoille.

– Pidä kirkkaana mielessäsi se, mikä sinua sytyttää ja miksi teet mitä teet!
 

 

Ps. Kiinnostaako sinua laulaminen?

Sini-Mia tarjoaa uusille asiakkaille kolmen kerran ( 3×45 ) tutustumispaketin tarjoushinnalla. Täältä voit ottaa häneen yhteyttä.

FREE.fi Whatsapp