Juuri nyt: Barona uskoo uusiin työn tekemisen muotoihin – investoi kevytyrittäjyyteen

Palveluyhtiö Barona omistaa enemmistöosuuden FREE.fi:stä, joka on Suomen toiseksi suurin kevytyrittäjäpalvelu. Barona teki ensimmäisen sijoituksen FREE.fi:hin tammikuussa 2021, mutta kasvatti osuuttaan enemmistöomistajaksi lokakuussa 2021.

Liiketoimintakauppa vaikuttaa positiivisesti FREE.fi:n toimintaan, sillä kaupan myötä yritys pystyy tarjoamaan entistäkin parempaa palvelua niin yritys- kuin henkilöasiakkaille.

Myös Baronan puolella tulevaisuutta odotetaan mielenkiinnolla. “Olemme yhdessä FREE.fi:n kanssa rakentamassa aivan uutta markkinaa. FREE.fi ja kevytyrittäjyys vahvistavat osaltaan kykyämme ratkoa yhteiskunnallisia haasteita, kuten alati voimistuvaa osaajapulaa, eri näkökulmista. Yksilökeskeisyys ja vapaus valita korostuu FREE.fi:n toiminnassa, ja ne ovat täysin linjassa Baronan tulevaisuuden tavoitteiden kanssa”, sanoo Baronan toimitusjohtaja Lassi Määttä.

Yhteistyöstä hyötyvät FREE.fi:n asiakkaat!

“Me täällä FREE.fi:llä olemme todella iloisia tästä mahdollisuudesta Baronan kanssa, koska tätä kautta saamme tarjota paljon uusia etuja ja mahdollisuuksia omille asiakkaillemme”, toteaa Joonas Tuompo. Tulevaisuudessa yksittäiset käyttäjät saavat FREE.fi:n kautta enemmän erilaisia työmahdollisuuksia ja työllistäjät laajemmin työvoimaa ja kokonaisvaltaisempia työllistämisratkaisuja. “Nyt avautuvien uusien mahdollisuuksien kautta FREE.fi kehittyy koko ajan enemmän – paljolti teidän käyttäjien toiveiden mukaiseen suuntaan.”

Haluatko kuulla lisää?
– ota yhteyttä!

Mietityttääkö?

Anna asiantuntijamme auttaa joko
chatissa, puhelimitse tai sähköpostitse.

0203 323 45 (ma-pe 9-17)
asiakaspalvelu(at)free.fi

free kevytyrittäjyys

AVAA TILI

Kokeilemalla asiat selviää. Rekisteröityminen kevytyrittäjyyspalveluumme on ilmaista eikä se sido sinua mihinkään.

free.fi kevytyrittäjyys