Yrittäjälle liittoa tärkeämpää on jaettu luottamus toimeksiantajan kanssa

Lukuaika: n. 3 minuuttia
Yrittäjyyskoulu  »  Kokemukset   »   Yrittäjälle liittoa tärkeämpää on jaettu luottamus toimeksiantajan kanssa

Mitä tapahtuu maailmalla ja kuka niistä kirjoittaa? Henri Alakylä on freelance-toimittaja ja hän työskentelee päätoimisesti kevytyrittäjänä. Mitä jos mitään järisyttävää ei tapahdukaan? Silloin hän on vapaalla.

Kokemusta päätoimisesta kevytyrittäjyydestä Henriltä löytyy jo kahdeksan vuoden takaa. Uutisaiheiden vaihdellessa, myös Henrin työpäivät näyttäytyvät erilaisina: “Joskus tulee odottamaton vapaa ja joskus on kahdenkin päivän työt niskassa.” Yrittäjä-toimittajan työn vaihtelevuus tuo niin mielenkiintoa kuin epävarmuuttakin elämään.

Itsensätyöllistämisen haasteet – ja niiden ylittäminen

Henrin mukaan alussa oli vaikeaa erottaa työ ja vapaa-aika, sillä itse työhön ryhtyminen saattoi viedä aikaa: “Saatoin ajatella, että ‘katson vielä tämän televisio-ohjelman ja aloitan sitten’ ja sitten tulikin jotain muuta”. Henrin mukaan yrittäjyys vaatiikin tietynlaista itsekuria. Kotoa työskentely on kuitenkin sopinut hänelle, jolloin hänen ei tarvitse miettiä työmatkoihin kuluvaa aikaa tai toimitilojen vuokraamista.

“Kun kevytyrittäjyys tuli Suomeen, tuntui, että olisimme tavallaan lainsuojattomia.” Tietoa aiheesta oli tuolloin hyvin vähän, mikä tuntui Henrin mielestä kohtuuttomalta. “Silloin luotiin julkisesti mielikuvaa siitä, että työntekijöiden ja yrittäjien maailmasta on otettu eri palaset ja kevytyrittäjyydestä haluttiin tuoda esille ne ikävimmät puolet”, Henri muistelee. Tänä päivänä tilanne on toinen, sillä aiheesta keskustellaan enemmän myös poliittisesti. Myös laskutuspalveluiden toimien avulla kevytyrittäjien oikeuksia turvataan jatkuvasti.

Henri sanoo kuitenkin arvostavansa elämänsä joustavuutta, jolloin aikaa löytyy niin työlle kuin perheellekin: “Pystyn rytmittämään työni niin, ettei työni ja perheeni mene ristiin. Minulla on pyrkimys pitää jonkinlainen aikataulu työssä, mutta joskus minulla saattaa olla vaikkapa monen tunnin tauko keskellä päivää, jolloin ehdin viettää aikaa perheeni kanssa”.

“Fiksusti neuvottelemalla pääsee eteenpäin”

Henri ei ole kokenut liittoon kuulumista tarpeellisena. Päätöksen ammattiliittoon kuulumattomuudesta hän teki edellisessä työsuhteessa. “Käytännössä minulle ilmoitettiin, että minun on pakko ryhtyä liiton jäseneksi. Olen sitä mieltä, että pakotettu liiton jäsenyys ei toimi”, Henri kertoo.

Hänen onnekseen työlle oli heti kysyntää: “Olen siinä onnekkaassa asemassa, että työtilauksia on ollut riittävästi ja töitä on järjestynyt. En ole koskaan kokenut tarvitsevani liittoa työskennellessäni freelancerina.”

Hän on kokenut tärkeämmäksi asiaksi jaetun luottamuksen toimeksiantajan kanssa: “Minulla on kuitenkin hioutunut jo praktiikkaa. Fiksusti neuvottelemalla pääsee eteenpäin yhteisesti hyväksyttyyn tulokseen.”

Vaihtelevilla tuloilla tasapainottelua

Yrittäjyyttä leimaavat sen taloudelliset riskit. Henrin mukaan hiljaisemmat ajat vaikeuttavat säännöllisen toimeentulon takaamista. “Ainahan se on tietyllä tavalla jännittänyt, että riittääkö toimeentulo”, hän kertoo. “Etenkin alussa jos en heti saanut varmistusta, murehdin sitä, että maksetaanko tekemästäni työstä”, Henri pohtii. Tämän takia Henri korostaa yrittäjän eläkevakuutuksen merkitystä.

“Yrittäjän kuukausitulot vaihtelevat. Minulle kävi kerran niin, että vuosituloraja paukkui jo lokakuussa.” Ennen joulua Henri havahtui siihen, että lapsille tulisi ostaa vielä lahjoja. “Siitä opin, että minun kannattaa todella tarkkailla tulorajaa, ettei tule ikäviä yllätyksiä”, hän kertoo. Myös ulkomailla muutaman vuoden asuneena Henri on kokenut sosiaaliturvan tärkeäksi. “Kreikassa minulla ei ollut minkäänlaista sosiaaliturvaa”, hän kertoo. Henrin mukaan arvostus Suomen sosiaaliturvaa kohtaan onkin kasvanut. Tieto on lisääntynyt ja kevytyrittäjien sosiaaliturvaa on selkeytetty: “Hoidan YEL:n itse. Pystyn itse seuraamaan omaa eläkevakuutustani.”

Freelance-toimittajan ura onkin opettanut paljon: “Se on opettanut tietynlaista pitkäjänteisyyttä. Pitää osata katsoa pitkälle ja miettiä miten omaa työskentelyä voi kehittää, koska kukaan muu ei ole sitä sanomassa.” Henri kertoo kokeneensa kevytyrittäjäksi ryhtymisen olleen ainoa vaihtoehto hänelle: “Ajattelin, että ‘Hitto vie, kokeilen’ – ja onneksi lähdin.”

FREE.fi Whatsapp