FREE.fi jättäytyy Uusi työ ry:n toiminnasta

Lukuaika: n. 2 minuuttia
FREE.fi jättäytyy Uusi työ ry:n toiminnasta
Ajankohtaista  »  FREE.fi jättäytyy Uusi työ ry:n toiminnasta

FREE.fi jättäytyy kevytyrittäjyys -palveluiden toimialayhdistyksen Uusi työ ry:n toiminnasta ja ei täten jatka enää Uusi työ ry:n jäsenyrityksenä eikä hallituksessa. Perimmäinen syy teiden erkanemiseen on pettymys Uusi työ ry:n työn fokukseen viimeisen vuoden aikana.

FREE.fi on ollut aikoinaan perustamassa Uusi työ ry:tä ja yhdistyksen perustamisen keskeinen tavoite oli edistää kevytyrittäjien asemaa yhteiskunnassa sekä lisätä kevytyrittäjyyteen liittyvää oikeaa ja tutkittua tietoa yhteiskunnalliseen keskusteluun. FREE.fi:lle on edelleen sydämen asia vaikuttaa lainsäädäntöön ja yhteiskunnalliseen keskusteluun siten, että se mahdollistaisi kevytyrittäjänä toimimisen nykyistä paremmin Suomessa, osana monimuotoistuvaa työelämää.

“Koimme, että yhdistyksen toiminnan keskiössä on ollut viimeisen puolen vuoden ajan markkinointi- ja myyntiprosessiemme aiheeton rajoittaminen. On tärkeää, että nuorella ja vielä täysin vakiintumattomalla toimialalla on toimialayhdistys, joka edistää vastuullisuutta ja yhteisiä pelisääntöjä. Kun pelisäännöt alkoivat jonkin aikaa sitten koskemaan oikeastaan vain yksittäisen jäsenyhtiön myynti- ja markkinointiprosesseja, on kyse enemmän jo kilpailun rajoittamisesta kuin yhteisten pelisääntöjen luomisesta”. toteaa FREE.fi:n toimitusjohtaja Joonas Tuompo.

“Olisimme toivoneet yhdessä käydyn dialogin myötä, että olisimme voineet jatkaa jäsenyrityksenä ja siten edistää tärkeää asiaa tässäkin forumissa. FREE.fi:lle vastuullisuus on erittäin tärkeä arvo, joka ohjaa meidän jokapäiväistä tekemistämme. Vastuullisuus on FREE.fi:llä rakennettu osaksi liiketoimintaprosesseja sekä toimintamalleja.” 

Isoimmaksi kiveksi kengässä muodostui Uusi työ ry:n näkemys siitä, ettei FREE.fi voisi jakaa omissa kanavissaan tietoa toimeksiantajille kevytyrittäjyyden eduista ja hyödyistä.

“Emme voi sitoutua rajoituksiin, jotka olisivat asiakkaidemme, kevytyrittäjien, etujen vastaisia. Olemme aina pyrkinyt löytämään parhaimman ratkaisun kevytyrittäjien etua ajatellen, vaikkakin se ei olisi helpoin toteutettava alati muuttuvassa liiketoimintaympäristössä.

Jatkamme eettisten periatteiden toteuttamista osana vakiintuneita liiketoimintaprosessejamme sekä myös yhteiskunnallista vaikuttamista kevytyrittäjien aseman parantamiseksi. Jokaisella tulisi olla tarpeellinen tieto ja ymmärrys valitakseen itselleen sopivimman tavan työllistyä tai tarjota työtä. Tämän vuoksi FREE.fi tarjoaa esimerkiksi asiantuntija-apua 11 eri kielellä ja materiaalimme: Opas suomalaiseen työelämään, on käännetty 10 eri kielelle. Ilman oikeita toimia ja kovaa työtä taustalla ei kevytyrittäjyys ole vastuullisella pohjalla”

Lue myös Vapaa työllistyminen on perusoikeus, joka puuttuu suomalaisilta.

FREE.fi Whatsapp