Yrittäjyys on aina mahdollisuus

19.5.2022 | Kevytyrittäjän kokemuksia

Viktor Fagerudd lähti kokeilemaan kevytyrittäjyyttä ja yllättyi sen helppoudesta. Hänen mukaansa yrittäjyydestä maalaillaan turhaan liian synkkiä kuvia.

”Yläasteella ja lukiossa ei juurikaan puhuttu yrittäjyydestä. Yrittäjyyden monimuotoisuutta olisi tärkeää saada paremmin esille julkisessa keskustelussa ja koulun opetussuunnitelmassa”, sanoo 26-vuotias Viktor Fagerudd. ”Kaipaan yrittäjämyönteisempää ilmapiiriä. Yrittäjyys esitetään usein isona riskinä ja hyvät puolet jätetään kertomatta”, Viktor jatkaa.

Kevyesti yrittäjyyteen

Viktor päätyi kokeilemaan yrittäjyyttä sananmukaisesti – kevyesti. Hän teki työnantajan palveluksessa viestintää ja käännöstöitä. Samaan aikaan hänelle tuli mahdollisuus tehdä projektiluontoisesti käännöstöitä asiakkaalle. ”Potentiaalisen asiakkaan ensimmäinen kysymys oli, onko sulla firma, joka voi laskuttaa. Työn projektiluontoisuuden vuoksi molempien osapuolien kannalta laskuttaminen FREE.fi:n kevytyrittäjänä oli helpoin ja joustavin vaihtoehto”, muistelee Viktor.

Ensikosketus yrittäjäelämään sytytti kipinän. ”Ensimmäinen steppi kohti yrittäjyyttä oli vaivaton ottaa, koska sain FREE.fi:ltä apua minua askarruttaviin kysymyksiin. Olen maalaillut mielessäni kuvia siitä, mitä jos olisikin oma yritys – ennen kevytyrittäjyyttä tällaisia ajatuksia ei minulla ollut”, Viktor kertoo.

”Monella on osaamista, jonka voi muuttaa laskutettavaksi työksi”

Viktor työskentelee edelleen päätoimisesti palkkatöissä, eikä aktiivisesti etsi uusia asiakkaita. Koska FREE.fi:n palvelussa ei ole kuukausimaksuja, hänellä ei ole ollut paineita laskuttaa alkuvuonna tai markkinoida omia palveluitaan. Kevytyrittäjyyden joustavuuden vuoksi Viktor näkeekin paljon mahdollisuuksia itsensä työllistämiseen eri alojen osaajille. Monimuotoisuuden ansiosta kevytyrittäjyys sopii hänen mielestään etenkin opiskelijoille sekä viestintä-, kulttuuri- ja taidepainotteisille aloille, joille projektiluontoisuus on tyypillistä.

Kevytyrittäjyys mahdollistaa työskentelyn useammalle taholle samanaikaisesti. ”Vaikka ei olisi aiempaa kokemusta yrittäjyydestä, on kevytyrittäjyys tehty todella helpoksi. Itse sain paljon apua FREE.fi:n verkkosivuilla olevista eri yritysmuotojen kuvauksista ja miten ne eroavat toisistaan. Opin kaiken tarvittavan alkuun pääsemiseksi FREE.fi:n webinaarissa, jossa esimerkiksi opastettiin laskutuksen alveista ja annettiin esimerkkejä hinnoitteluun”, rohkaisee Viktor. Hänen äänestään ei voi olla kuulematta, että yrittäjyyden kipinä on syttynyt.

Lisää luettavaa

Mietityttääkö?

Anna asiantuntijamme auttaa joko
chatissa, puhelimitse tai sähköpostitse.

0203 323 45 (ma-pe 9-20)

AVAA TILI

Kokeilemalla asiat selviää. Rekisteröityminen kevytyrittäjyyspalveluumme on ilmaista eikä se sido sinua mihinkään.

BaronaFenniaVarmaLuotettava kumppaniVastuullinen toimijaBravedo
FREE.fi Whatsapp