Uusi Vuosi, Uusi Työyhteisö?

15.1.2020

Muuttuvassa työelämässä organisaatiot ovat jatkuvasti uudistuksien pyörteessä. Erityisesti startup -yritysten kasvukivut aiheuttavat omat haasteensa työyhteisöihin. Kovassa vauhdissa ja jatkuvassa muutoksessa toiminnan punainen lanka saattaa hämärtyä ja tavoitteet voivat olla moneen eri suuntaan pyrkiviä. Liikkeenjohdon konsultti sekä psykologi Erika Palomäki kertoo meille, kuinka rakentaa toimiva työyhteisö ja koota huipputiimi!

Henkilöstön määrästä riippuen, kaikilla työntekijöillä pitäisi olla yksi yhtenäinen tavoite; Perustehtävään keskittyminen. 

Organisaation rakenteet on oltava kunnossa, jotta tämä päällimmäinen tavoite ei huku tekemiseen. Jos esimerkiksi viestinnälliset ongelmat kasaantuvat, on helppo lähteä etsimään ongelmien syitä ihmisistä sekä heidän käyttäytymisestään ja silloin saatetaan ajautua yhä kauemmaksi toimivista ratkaisuista.

Miten työyhteisön ongelmia on lähdettävä ratkomaan?

On tärkeää hahmottaa kokonaisuus, jossa pohjana on selkeä organisaation perustehtävä. Voisi ajatella, että 90 % tehottomuudesta, työyhteisön huonosta ilmapiiristä sekä motivaatiosta johtuu rakenteellisista ongelmista ja vain 10 % ihmisistä. Jos esimerkiksi työntekijöillä on erilaisia käsityksiä siitä, mihin työllä pyritään ja mitkä ovat odotukset, saattaa se aiheuttaa kitkaa työn arkeen, kertoo Erika Palomäki.

Kukin työyhteisön jäsen tulee uuteen ryhmään erilaisin taustoin, odotuksin ja käsityksin sekä myös oman asiantuntijuudensa edustajana. Varsinkin nopeasti kasvavissa startup -yrityksissä henkilöstö voi lisääntyä tiuhaa tahtia ja tilaa on oltava monelle erilaiselle persoonalle. Ongelmia on lähdettävä käsittelemään ratkaisukeskeisesti, eikä lähteä vatvomaan itse ongelmia tai henkilöitä.

On organisaation toimivuuden ja kehityksen kannalta hyödytöntä, että ongelmia ratkaistaan henkilöiden ominaisuuksista johtuvina. Voimme muokata työnjakoja ja vastuualueita, mutta toisen ihmisen persoonaa tai toimintaa on vaikeaa lähteä muuttamaan. Yhteistyöongelmia kohdatessa on hyvä pysähtyä tarkastelemaan myös omaa toimintaa ja pyrkiä ymmärtämään toisen näkökulmaa. Miten minä omalla toiminnallani voisin edesauttaa hyvää vuorovaikutusta ja yhteistyötä?, Palomäki lisää.

Ongelmiin on tärkeää puuttua rohkeasti

Jokaisella työpaikalla esiintyy ajoittain ristiriitoja ja yhteentörmäyksiä, jotka aiheuttavat mielipahaa ja loukkaantumisen tunteita. Terveessä ja toimivassa työyhteisössä ongelmat osataan ratkaista erottamalla työelämään kuuluvat ristiriidat epäasiallisesta kohtelusta.

Palomäki on työskennellyt työpaikoilla esiintyvien konfliktien kanssa ja selvensi meille, miten toimia häiriötilanteessa, jossa esimerkiksi työkaverin kanssa on jatkuvaa kitkaa:

  • Ilmaise kyseiselle henkilölle mahdollisimman selkeästi kokemuksesi. Pyri kunnioittavaan ja rakentavaan kommunikointiin. Käytä minä-kieltä, puhu kokemuksistasi, pyri konkretiaan, älä syytä. 
  • Miettikää yhdessä, pystyttekö keskenään löytämään asiaan ratkaisua
  • Ota huoli puheeksi esimiehen kanssa, mikäli kahdenkeskinen keskustelu työkaverin kanssa ei ratkaise ongelmaa.

Jokaisella työyhteisön jäsenellä on vastuu yhteisestä työilmapiiristä ja työyhteisön toimivuudesta. Ongelmiin kannattaa rohkeasti puuttua matalalla kynnyksellä, ennen kuin ne kasaantuvat tai pahimmassa tapauksessa laajenevat työyhteisön sisällä. Avoimen ja turvallisen vuorovaikutuksen harjoitteleminen ja ylläpitäminen on tässä avainasemassa. On tärkeää uskaltaa antaa ja ottaa vastaan palautetta sekä keskustella myös ongelmista.

Kuinka rakentaa huipputiimi?

Aktiivinen johtaminen on tiimin kehitysvaiheessa tärkeää ja esimieheltä odotetaan tasapuolista ja läpinäkyvää kohtelua. Kun ryhmä rakentuu, muodostetaan uusia vuorovaikutussuhteita sekä sidoksia. Uudessa ympäristössä loksahdamme helposti samaan rooliin, jossa olemme tottuneet toimimaan aikaisemminkin ryhmissä.
Työyhteisön sisälle muodostuu herkästi myös pienempiä ryhmittymiä tai minitiimejä, jopa ystävyysuhteita.

Lähikollegat ovat ensiarvoisen tärkeä voimavara. Tiiviissä pienryhmässä voi kuitenkin olla vaarana, että ongelmat käsitellään vain tuttujen henkilöiden kanssa, jolloin sisäpiirin ulkopuolelle jäävien ihmisten kanssa saattaa syntyä etäisyyttä, Palomäki selventää.

Eri pienryhmien välistä yhteistyötä on tärkeää kuitenkin vaalia ja tukea, jotta yhteenkuuluvuuden tunne ja yhteiset tavoitteet työyhteisössä säilyvät. Kun ryhmä kehittyy, turvallisuuden tunne lisääntyy ja uskallus olla eri mieltä kasvaa. Näin myös ryhmän kyky vastaanottaa uusia ihmisiä parantuu.

Konfliktit tai erimielisyydet on hyvä ymmärtää työyhteisön normaaleina ilmiöinä. Ilman erilaisia näkemyksiä ja tiukkojakin neuvotteluita sekä keskusteluja yritys ei kykene välttämättä tunnistamaan kehittymistarpeitaan. Konflikti on viesti siitä, että jotain pitää muuttaa. Paikalleen jämähtänyt, passiiviseen konsensukseen vaipunut organisaatio ei kehity, eikä siten myöskään menesty.

Psykologinen turvallisuus on yrityksen todellinen menestystekijä. Kun kohtaamme toisemme avoimin mielin, toisiamme arvostaen ja otamme vastuun omasta toiminnastamme vaalimme psykologisesti turvallista ilmapiiriä, jossa myös ongelmia on helppo käsitellä yhdessä, Palomäki summaa.

HRS Advisors on kokeneiden psykologitaustaisten henkilöstöalan ammattilaisten yritys. Meissä yhdistyy vahva liiketoiminnan osaaminen ihmisen työkäyttäytymisen syvälliseen ymmärrykseen. Ydinosaamistamme ovat johdon ja asiantuntijoiden rekrytoinnit, psykologiset henkilöarvioinnit, henkilöstön kehittäminen ja vaativien muutostilanteiden hallinta. Tutustu meihin ja toimintaamme paremmin www.hrsadvisors.fi.

Sanna

Sanna

sanna@freelaskutus.fi

Sanna on kirjoittaja, joka ammentaa inspiraatiota ihmismielestä sekä uusista viestinnän ja työelämän ilmiöistä. Erilaiset sanamuodot ja kieliopin kiekurat motivoivat työnteossa ja vapaa-aikana kiikarissa ovat live keikat sekä vintage-liikkeet.

Feel FREE! to start

Tästä pääset helposti aloittamaan matkasi kevytyrittäjänä ilman riskejä ja sitoutumista.

More FREE!kly news

FREE!:n vinkit juhannuksen viettoon! – FREE!`s Midsummer tips!

Vielä muutama kuukausi sitten elimme melkoisissa poikkeusoloissa ja monet ovatkin jättäneet juhannussuunnitelmat melko avoimiksi. FREE!:n tiimi listasi viime hetken vinkit, josta voit poimia sinulle sopivimmat käyttöösi! Tässä FREE!:n vinkit juhannukselle: FREE!`s...

Changing the way you work – Tutustu FREE!:n operatiiviseen johtajaan!

Brändimuutoksen myötä FREE!:llä on tapahtunut paljon myllerrystä sekä kasvua ja uusia henkilöitä on rekrytoitu mukaan rakentamaan fiksumpaa työelämää. Operatiivisen johtajan saappaisiin onkin hypännyt Emil Kylämarkula.  Kuka on Emil? Kriisiaikoina tarvitaan luovuutta...

FREE-Laskutus Oy

Perhonkatu 6 A, 4. krs
00100 Helsinki
Y-tunnus: 2768169-4
Tietosuoja- ja rekisteriseloste

Myynti
0203 323 46 (ark. 9-17)
myynti@free.fi

Asiakaspalvelu

0203 323 45 (ark. 9-17)
CHAT (ark. 9-20)
asiakaspalvelu@free.fi