Kirjaudu sisään

Mitä kuuluu Free-Laskutuksen asiakaspalvelupäällikön elämään?

8.11.2019

Asiakaspalvelupäällikkömme Veera Karttaavi kertoo, mitä ajatuksia hänellä herää työstään. Aikaisemminkin asiakaspalvelun parissa työskennellyt Veera, aloitti työnsä Free-Laskutuksella vuosi sitten ja pääsi mukaan tärkeään rooliin kasvavan yrityksen asiakaspalvelun kehittämiseen sekä koko aspatiimin pyörittäjäksi.

Kun tulen töihin: Avaan tietokoneen ja tsekkaan meilin. Teen myös Free-Laskutuksen Instaa, joten avaan myös sen ja suunnittelen tulevia päivityksiä. Eväät päivää varten on myös oltava kunnossa eli työpöydältä pitää löytyä riisikakkuja sekä tietenkin Red Bull -energiajuoma.

Nautin: Siitä, kun saan auttaa ihmisiä. Nautin myös toimistomme nuorekkaasta sekä rennosta ilmapiiristä.

Välttelen: Lounastauolta palaamista, no ei:D Oikeasti asioiden lykkäämistä. Jos asioita ei hoida heti, ne kasaantuvat ja unohtuvat helposti.

Asiakaspalvelutiimini: On best. Tiimimme on nuorekas, nuorekas ja nuorekas. Pelkkää peukkua.

Yleisin asiakaspalveluun liittyvä haaste: Haastavaa on, kun haluaisi saada jonkin asian etenemään nopeasti, mutta ei itse pysty vaikuttamaan sen etenemiseen. Monen osapuolen välisissä selvittelyissä saa olla tarkkana ja työaikojen aikatauluttaminen tuo myös omat haasteensa.

Haluaisin kertoa asiakkaille: Haluaisin asiakkaiden tietävän, että olemme aina heidän puolellaan ja tarkoituksemme on antaa ihmisläheistä sekä ystävällistä palvelua. Hyvän asiakaspalvelukokemuksen saavuttaminen on meille tärkeää.

Motto: Red Bullin avulla selviää kaikesta.

Aspatiimin mietteitä Veerasta: “Ymmärtäväinen, sosiaalinen sekä joustava nuori nero.“ ”Tuo meille paljon Red Bullia.“

Jos sinulla herää kysymyksiä, joita haluat esittää Veeralle, laita hänelle sähköpostia ja hän vastaa mielellään asiakaspalveluun liittyviin kysymyksiin: veera@freelaskutus.fi

Feel FREE! to start

Tästä pääset helposti aloittamaan matkasi kevytyrittäjänä ilman riskejä ja sitoutumista.

Rekisteröidy facebookilla

More FREE!kly news

“Voittaminen ei olekaan tärkeintä.“

Lue, miten entinen jalkapalloilija ja nykyinen yrittäjä Miro Olsoni löysi omat arvonsa ja kiteytti ne sanaan “bisneshippi”. Miro kysyi ensimmäisenä haastattelun alkaessa “Miten sulla muuten menee?”. Hän vaikuttaa rennolta sekä esteettömältä ja oli kuin olikin...

FREE! on saanut uuden sijoittajan.

Eikä muuten ihan minkä tahansa sijoittajan, vaan Suomen suurimman henkilöstöpalveluyrityksen Baronan. Alla olevasta tiedotteesta voitte lukea tästä uudesta perheenjäsenestämme hieman lisää. Tervetuloa mukaan muuttamaan työelämää entistä fiksummaksi kanssamme...

Ajatuksia maailman onnellisimmasta maasta ja sen leipäjonoista

Vuosi 2020 on ollut ihmeellinen vuosi kaikin puolin. Valtava määrä yritysten henkilökuntaa ja omistajia kärsi poikkeusoloista ja kärsii edelleen. On myös yrityksiä, jotka ovat pandemiasta huolimatta pystyneet kääntämään kasvukäyrät ylöspäin. FREE.fi lukeutuu tähän...

FREE-Laskutus Oy

Perhonkatu 6 A, 4. krs
00100 Helsinki
Y-tunnus: 2768169-4
Tietosuoja- ja rekisteriseloste

Asiakaspalvelu

0203 323 45 (ark. 9-17)
CHAT (ark. 9-20)
asiakaspalvelu@free.fi

Myynti
0203 323 46 (ark. 9-17)
myynti@free.fi

WordPress Video Lightbox Plugin