Kevytyrittäjän liiketoimintasuunnitelma ja sen laatiminen

26.10.2021 | FREEkly news, Vinkkejä aloittelevalle kevytyrittäjälle

Kevytyrittäjyys on helppo keino kokeilla omaa liikeideaansa. Jotta liikeidea on selkeä sekä kevytyrittäjälle että tuleville asiakkaille, on hyvä tehdä liiketoimintasuunnitelma. Liiketoimintasuunnitelmassa testataan liikeidean toimivuutta ja pohditaan, miten idea toimii käytännössä. Jos kevytyrittäjä kokee liikeidean toimivaksi, voi hän suunnitella toiminimiyrittäjäksi ryhtymistä.

Liiketoimintasuunnitelmassa yrityksen toiminta esitetään kirjallisessa muodossa, joka ensisijaisesti luodaan itse yrittäjää varten. Toiminimiyrittäjiltä liiketoimintasuunnitelma vaaditaan esitettäväksi esimerkiksi starttirahaa hakiessa. Kun yritystoiminta kehittyy, liiketoimintasuunnitelmaa tulee päivittää.

Liiketoimintasuunnitelman hyödyt kevytyrittäjälle

Kevytyrittäjyys itsessään on riskitön tapa työllistää itsensä. Liiketoimintasuunnitelman laatiminen voi kuitenkin tuoda lisävarmuutta omaan osaamiseen ja sen myymiseen. Suunnitelma voi myös lisätä kevytyrittäjän työmotivaatiota, kun omat lähtökohdat ovat ajan tasalla. Liiketoimintasuunnitelman avulla yrittäjä voi seurata yrityksen toimintoja kokonaisvaltaisesti sekä varautua mahdollisiin haasteisiin. Olit sitten toiminimi- tai kevytyrittäjä, liiketoimintasuunnitelman laatimisesta on takuulla hyötyä.

Vinkit liiketoimintasuunnitelman laatimiseen

1. Liiketoimintasuunnitelma on liikeidean työstämistä ja sen toimivuuden testaamista. Aluksi on hyvä pohtia, mikä liikeidea on ja miten liikeidea toimisi käytännössä. Selkeä liikeidea tukee suunnitelmaa ja auttaa sen laatimisessa.

2. Jokainen liiketoimintasuunnitelma on erilainen ja se on ensisijaisesti olemassa yrittäjää varten. Siksi suunnitelmassa on hyvä priorisoida niitä osia, jotka yrittäjä itse kokee tärkeiksi.

3. Taustatyön tekeminen sujuvoittaa liiketoimintasuunnitelman tekemistä. Tiedonhakua tarvitaan esimerkiksi asiakkaiden ja kilpailijoiden tunnistamisessa.

Kevytyrittäjän liiketoimintasuunnitelma -ohje

1. Kuvaile aluksi liikeideasi lyhyesti. Kirjaa liikeideasi ylös ja mieti, miten kuvailisit sitä ihmiselle, joka ei vielä tiedä, millaista yritystä olet perustamassa.

2. Pohdi omaa osaamistasi ja kuvaile omia taitojasi. Mikä on lähtötilanteesi yrittäjäksi ryhtyessäsi? Millaista osaamista, koulutusta tai kokemusta olet jo kerryttänyt?

3. Kirjaa ylös tämänhetkiset vahvuutesi, heikkoutesi, mahdollisuutesi sekä uhkasi. Tätä kutsutaan SWOT-analyysiksi, jonka avulla voi peilata nykytilaa tulevaisuuden tavoitteisiin. Ovatko heikkoudet mahdollisia selättää tai muuttaa vahvuuksiksi? Miten varautua mahdollisiin uhkiin?

4. Kuvaile seuraavaksi, mitä tarjoat asiakkaille toiminimi- tai kevytyrittäjänä. Millaista tuotetta tai palvelua myyt ja mitä hyötyä siitä on asiakkaallesi? Tee myös alustava katsaus hinnoitteluun ja laske oman työsi hinta FREE.fi:n laskurilla.

5. Tunnista kohderyhmäsi. Pohdi, kenelle myyt tuotettasi tai palveluasi? Millainen on ideaaliasiakkaasi ja kuinka paljon heitä on? Ota myös erityisesti huomioon asiakkaidesi tarpeet. Segmentoi yrityksellesi potentiaalisimmat kohderyhmät ja luo fiktiivinen asiakaspersoona jokaista asiakassegmenttiä kohden.

6. Tee markkinointisuunnitelma. (Löydät ohjeet sen laatimiseen täältä.)

7. Tunnista toimintaympäristösi. Ketkä ovat kilpailijoitasi? Miten erottaudut eli mikä on kilpailuetusi?

8. Määrittele visiosi, eli näkemystäsi tavoitetilasta toiminimi- tai kevytyrittäjänä pitkällä tähtäimellä. Vision on tarkoitus näyttää suuntaa ja olla tavoitettavissa.

Lisää luettavaa

9.11.2021

Kevytyrittäjyyden pros & cons

Kevytyrittäjäksi kannattaa ryhtyä, jos oma liikeidea tuntuu sellaiselta, minkä toteuttamista haluaa kokeilla. Onko...

Mietityttääkö?

Anna asiantuntijamme auttaa joko
chatissa, puhelimitse tai sähköpostitse.

0203 323 45 (ma-pe 9-17)
asiakaspalvelu(at)free.fi

free kevytyrittäjyys

AVAA TILI

Kokeilemalla asiat selviää. Rekisteröityminen kevytyrittäjyyspalveluumme on ilmaista eikä se sido sinua mihinkään.

free.fi kevytyrittäjyys