Kevytyrittäjä -palvelut pitävät itsensätyöllistäjien eduista huolta

Lukuaika: n. 3 minuuttia
kevytyrittaja-palvelut-pitavat-itsensatyollistajien-eduista-huolta
Yrittäjyyskoulu  »  Kevytyrittäjille   »   Kevytyrittäjä -palvelut pitävät itsensätyöllistäjien eduista huolta

Kevytyrittäjien eli itsensätyöllistäjien määrä on viisinkertaistunut viidessä vuodessa.
Jäädäkseen tullut työn muoto on tarjonnut lisäansioita jo yli sadalle tuhannelle suomalaiselle. Kevytyrittäjyys tarjoaa uuden polun työmaailmaan.

Nousukiidolla ei ole loppua näkyvissä

Modernissa työelämässä voi olla monia eri rooleja ja kevytyrittäjäksi ryhtyminen onkin mainio väylä kokeilla lapsuuden haaveammattia tai yrittämistä ilman kirjanpidollista työtä. Myös työn tarjoajat tekevät mielellään sopimuksen kevytyrittäjän kanssa.

– Kevytyrittäjyys on antanut minulle vapauden valita asiakkaani ja sen myötä olen päässyt  siisteihin projekteihin ja tavannut mahtavia ihmisiä. Ammatillinen verkostoni ja ystäväpiirini on laajentunut, kertoo kevytyrittäjänä jo 5 vuotta toiminut Sami, 45.

Melko uusi työn tekemisen muoto ei ole kuitenkaan vielä saanut vakiintunutta paikkaa lainsäädännössä.

 – Kevytyrittäjyyden suurimpia haasteita mulle on se, että on vaikea toimia joissain projekteissa myös palkansaajana. Tällöin en voi kerryttää työssäoloehtoa, jota muutoin kerrytän yrittäjäkassassa, Marko pohtii.

Tasa-arvoista sosiaaliturvaa

Kevytyrittäjät ovat kokeneet viime vuosina myllerryksiä lainsäädännössä. Virheellisiä ja eriäviä tulkintoja on kuitenkin esiintynyt kevytyrittäjien sosiaaliturvasta, varsinkin YEL – eli yrittäjän eläkevakuutusmaksusta, koska työtulon arviointi kevytyrittäjälle on haasteellista. Haasteellisuuteen vaikuttavat työn projektiluonteisuus sekä kausiluonteisuus.

– Meidän tehtävämme on valvoa asiakkaidemme etua ja kouluttaa heidät, jotta oikea YEL -työtulo saadaan asetetuksi. Näin saamme toivimamman sosiaaliturvan asiakkaillemme, kertoo kevytyrittäjä- palvelu Free-Laskutuksen toimitusjohtaja Joonas Tuompo.

– Epärehellisiä toimijoita löytyy aina ja on väärin, että muutamien laskutushintojen alentajien vuoksi lukuisat hyvät ja eettiset toimijat joutuvat huonon valoon. Jos laskutuspalvelun käyttäjällä on tiedon puutetta YEL -vakuutuksesta, kevytyrittäjän oikeudet jäävät paitsioon, Tuompo lisää.

Kevytyrittäjyys kolmanneksi työmuodoksi?

Kevytyrittäjyyden parhaita puolia on vapaus valita toimeksiantajat, hinnat, työajat ja se, minkälaisissa jaksoissa töitä tehdään.

Lainsäädäntö ei kuitenkaan vielä käänny kevytyrittäjien voitoksi kaikissa näissä kohdissa ja siksi kevytyrittäjä -palvelut tekevät sitkeästi töitä sen eteen, että tieto kevytyrittäjyydestä saavuttaa päättäjät, virkamiehet ja eri instanssien virkailijat.

Lainsäädännöllisiä parannuksia kevytyrittäjille tarvittaisiin esimerkiksi käyttäjäkyselyiden perusteella YEL-vakuuttamiseen, työssäoloehtoon, sekä selkeämpään asiointiin TE -palveluissa.

– Kevytyrittäjä -palvelut tuntevat käyttäjänsä tarpeet paremmin kuin palkansaajajärjestöt eli ammattiliitot, jotka aiheuttavat suurta vahinkoa itsensätyöllistäjille yrittäessään rinnastaa kevytyrittäjät työsuhteessa oleviin henkilöihin, Tuompo avaa omaa kantaansa.

Kevytyrittäjät siirtyivät yrittäjän eläkevakuutuksen piiriin vuonna 2017, joka takaa pääsyn yrittäjien työttömyyskassaan, jolloin työ kerryttää ansiosidonnaista työturvaa.

Vuonna 2019 lainsäädäntö näyttää jo hyvältä kevytyrittäjän silmissä.

Jotta kevytyrittäjä olisi tasa-arvoisessa asemassa muihin työn tekemisen muotoihin nähden, olisi kevytyrittäjyydelle raivattava oma kategoriansa lainsäädännössä yrittäjien ja palkkatyön rinnalle. Näin alipalkkauksen voisi nujertaa ja eläkemaksut maksettaisi todellisten ansioiden mukaisesti.

– On todella tärkeää, että kevytyrittäjyys -palveluiden tekemä vuosien työ ei romuttuisi vain sen takia, että ammattiyhdistysliikkeet ovat huolissaan kasvavasta jäsenkadosta. Tämän vuoksi taistelua hyvän puolesta on jatkettava ja siihen tarvitaan myös kevytyrittäjien tuki, Tuompo summaa.

Kevytyrittäjyys ja itsensätyöllistäminen ei ole pelkästään tulevaisuuden työmuoto, vaan jo nyt satojen tuhansien ihmisten arkipäivää.

Lue lisää kevytyrittäjien sosiaaliturvasta >>

Rekisteröidy veloituksetta tästä laskutuspalvelun käyttäjäksi, niin saat henkilökohtaista edunvalvontaa kevytyrittäjänä.

 

FREE.fi Whatsapp