Free:n käyttäjä Tomas

Lukuaika: n. 2 minuuttia
Yrittäjyyskoulu  »  Kokemukset   »   Free:n käyttäjä Tomas

 

Mitä teet työksesi?

Toimin muusikkona sekä live-, että studiokentällä. Työskentelen erilaisten projektien parissa, soitan kitaraa muun muassa Robinin livebändissä sekä omaa musiikkia tekevässä yhtyeessäni, Mafia Honeyssa. Pääsääntöisesti elän päivät muusikkona, mutta töitä tulee tehtyä myös muidenkin freelancer hommien parissa.

Miten Free-laskutus on auttanut sinua?

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Free-Laskutus on helpottanut elämääni laskuttamisen osalta tekemällä siitä selkeää ja helppoa. Se että minun ei ole tarvinnut perustaa toiminimeä tai firmaa, on sopinut myös minun kuvioihin todella hyvin. Kun minusta tuli Freekäyttäjä oli myös hienoa huomata, että sain alkuun henkilökohtaista opastusta laskuttamiseen liittyviin kysymyksiini, jonka myötä sain selkeän ymmärryksen koko laskuttamisesta ja sen prosessista. Palvelu on yksinkertainen, toimii hyvin ja itse olen voinut keskittyä olennaiseen.

Mitä mahdollisuuksia työsi antaa sinulle?

Freelancerina minulla on mahdollisuus työllistää itseni ja pääsen valitsemaan mitä minä teen. Kaikkein parasta minun työssäni on se, että voin tehdä juuri niitä juttuja, jotka inspiroivat minua eniten. Pidän myös siitä, että minulla on mahdollisuus tilanteen esiintyessä ottaa helposti vastaan erilaisia lisätöitä.

Työpäivät eivät ole samanlaisia. Olen päässyt kokemaan hienoja keikkoja, reissuja ja tutustumaan uusiin ihmisiin sekä kehittämään omia taitojani erilaisissa projekteissa. Vaikka työni puolesta aikataulut eivät ole aina samanlaisia, tuo se kivasti vaihtelua arkeen. Voin samalla myöskin mahdollisuuksien mukaan itse säännöstellä vapaa-aikani määrää, joka puolestaan tuo vapautta.

 

Muut käyttäjien videot>>

FREE.fi Whatsapp