Tuore vakuutusmuutos parantaa itsensä työllistäjien turvaa

6.5.2017 | Ajankohtaista kevytyrittäjälle, FREEkly news

Ylen tämän päivän artikkelissa kerrotaan jälleen 1.5.2017 voimaan tulleesta muutoksesta, jossa laskutuspalveluiden käyttäjät eli ns. kevytyrittäjät aletaan vakuuttaa Yrittäjän eläkevakuutuksella, eli YEL:illä.

Haluaisimme Free-Laskutuksessa painottaa edelleen, että tämä muutos oli vääjäämätön ja ainut oikea suunta ratkaista kevytyrittäjien työttömyysturva kertaheitolla selkeämpään ja oikeudenmukaisempaan suuntaan. Ennen 1.5.2017 työttömyysturva on ollut harkinnanvaraista ja siten käyttäjiä epäoikeudenmukaiseen asettavan. Mikäli tämä ei muutos ei olisi mielestämme oikea, emme olisi alkaneet suunnitella ja rakentaa uutta Free Yrittäjyys palvelua vuosi sitten, emmekä olisi käyttäneet satoja tunteja neuvotteluissa viranomaisten kanssa siitä, miten YEL- lakia tulisi tulkita ja miten se vaikuttaa käyttäjiimme. Koska pitkien neuvotteluiden jälkeen totesimme, että väliinputoajien määrä on suhteellisesti erittäin pieni, rakennamme uuden Free Yrittäjyys palvelun.

Välinputoajina ovat selkeimmin käyttäjämme, jotka joutuvat turvautumaan useamman kerran vuodessa työttömyysturvaan. Tästä tosin vielä neuvottelemme TE-toimistojen kanssa, ettei näiden käyttäjien tarvitsisi joka kerta katkaista YEL-vakuutustaan, vaan heidät tulkittaisi sivutoimisiksi yrittäjiksi. Mikäli näin olisi, emme koe, että käyttäjistämme löytyisi yhtään ns. kärsijää.

Olemme kirjoittaneet muutaman jutun palvelustamme, YEL-vakuuttamisesta ja työttömyysturvasta.

https://www.freekevytyrittaja.fi//fi/yel
https://www.freekevytyrittaja.fi//fi/freeyrittajyydesta
https://www.freekevytyrittaja.fi//…/…/55-mikae-on-free-yrittaejyys

Toivomme, että niin mediassa kuin sosiaalisessa mediassa rauhoituttaisiin tämän muutoksen osalta ja jokainen kysyisi omalta laskutuspalvelultaan ne kysymykset, jotka eniten askarruttavat. Jokainen laskutuspalvelu myös tarjoaa varmasti henkilökohtaista apua ja ohjausta tämän muutoksen osalta, jotta kevytyrittäjien ei tarvitse olla väärien tulkintojen varassa. Näin mekin teemme ja kysymyksiä voi esittää täällä, sähköpostitse info@freelaskutus.fi tai arkisin puhelinnumerosta 0203 323 45.

Joonas Tuompo
Toimitusjohtaja
Free-Laskutus Oy

Lisää luettavaa

23.6.2021

Ammattina action

Kevytyrittäjänä osittain itsensä työllistävä Tuukka ajaa moottoripyörällä näytösajoja ja laskuttaa niitä FREE.fi:n...
23.6.2021

Myynti on taidelaji

Miro on myyntityön ammattilainen, joka uskoo myynnin olevan aitoa ihmisten kohtaamista, tuntosarvet herkästi pystyssä....
23.6.2021

Työhyvinvointia joogan avulla

Työssä jaksaminen ja työhyvinvointi ovat toistuvasti tapetilla. Hyvinvointialan ammattilainen uskoo joogan tuovan...
17.6.2021

Siivous – sehän on siistiä!

Siivousalalla ei ole ehkä sitä kaikkein cooleinta kaikua, mutta se jos mikä, on loistava toimiala olla töissä. Sen...
17.6.2021

Nopeus etuna kuriirin työssä

Pidätkö siitä, että voit itse valita milloin haluat kuljetuksia tehdä? Sopiiko sinulle suoritukseen perustuva...

Mietityttääkö?

Anna asiantuntijamme auttaa sinua joko
chatissa, puhelimitse tai sähköpostitse.

0203 323 45 (ma-pe 9-17)
asiakaspalvelu@free.fi

free kevytyrittäjyys

AVAA TILI

Kokeilemalla asiat selviää. Rekisteröityminen kevytyrittäjyyspalveluumme on ilmaista eikä se sido sinua mihinkään.

free.fi kevytyrittäjyys