Koronavuosi on lisännyt ihmisten auttamishalua ja kasvattanut hyväntekeväisyyslahjoitusten määrää.

5.1.2021 | Ajankohtaista kevytyrittäjälle, FREEkly news

Free.fi toteutti kyselyn kuudelle eri hyväntekeväisyyskohteelle koronavuoden vaikutuksista lahjoitusten määrään. Kevytyrittäjien joulukalenteri hyväntekeväisyyskampanjan yhteydessä toteutettu kysely osoitti, että koronavuosi on näkynyt positiivisesti eri hyväntekeväisyysjärjestöille suunnatuissa joululahjoituksissa.

Kyselyyn vastanneet Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry, Lastenklinikoiden Kummit ry, Suomen Punainen Risti, Hurstin Apu, Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry ja Pelastakaa Lapset ry olivat yhtä mieltä siitä, että nyt jos koskaan apua tarvitaan ja avuntarpeeseen on myös tänä vuonna vastattu.

Kevytyrittäjien joulukalenteri kampanja lähti tavoittelemaan 40 000€ lahjoitussummaa ja onnistui kokoamaan 48 060€ kokoisen lahjoituksen hyväntekeväisyyteen kuluneena jouluna. Yritys lahjoitti puolet tuotostaan 1.12. – 24.12. aikaväliltä kansan äänestämille hyväntekeväisyyskohteille. Jouluaaton livelähetyksessä julkistetut lahjoitussummat jaettiin yleisöäänestyksen mukaan seuraavanlaisesti:

  • Mannerheimin Lastensuojeluliitto – 6801€
  • Lastenklinikoiden Kummit ry – 6508€
  • Suomen Punainen risti – 3644€
  • Hurstin Apu – 15 000€
  • Pelastakaa Lapset ry – 4816€
  • Hope – yhdessä ja yhteisesti ry – 11 291€

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Maria Gnosspelius toteaa, että summa ohjataan lasten ja nuorten puhelimen toimintaan ja sillä mahdollistetaan 226 tuntia vastaanottoaikaa.

Lastenklinikoiden Kummit ry:lle osoitetulla summalla tuetaan viittä eri yliopistollista lastenklinikkaa ympäri Suomen kertoo viestintä- ja markkinointipäällikkö Matti Valli.

Suomen Punaisella Ristillä summa käytetään Nuorten turvatalojen toiminnan tukemiseksi ja sillä mahdollistetaan arjen tarvikkeiden kuten vaatteiden, ruoan ja hygieniatuotteiden hankintaa.

Suurimman äänimäärän ja sitä myötä suurimman lahjoituksen keräsi Hurstin Apu. Kiitollinen Sini Hursti toteaa, että lahjoituksella mahdollistetaan ruoka-aputoimintaa Helsingin Kalliossa. 

Pelastakaa Lapset tukee lahjoituksella tänä vuonna koronan vuoksi ahdinkoon joutuneita lapsiperheitä ruokalahjakorttien turvin, kertoo Heli Le.

Hope ry keskittyy tulevana vuonna nuorten harrastamisen tukemiseen ja toiminnanjohtaja Eveliina Holstila kommentoi kiitollisena: “Lahjoituksen avulla tuemme vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastamista. Voimme nyt yhdessä antaa kymmenille lapsille lahjan koko ensi vuodeksi.”

Kohti solidaarisuuden aikakautta

Free.fi toimitusjohtaja ja perustaja Joonas Tuompo uskoo, että hyväntekeväisyyden osalta kulunut vuosi johtaa uudelle solidaarisuuden aikakaudelle. Vaikka olemme menestyneet vuonna 2020 hyvin, emme voi olla tyytyväisiä tilanteeseen, missä lukuisat itsensä työllistäjät ja yksinyrittäjät ovat joutuneet toimeksiantojensa keskeydyttyä leipäjonoon. On mielestämme häpeällistä, että niin sanotussa maailman onnellisimmassa maassa yksinyrittäjien sosiaaliturvan taso on niin heikko, että osan on pakko turvautua esimerkiksi ruoka-apuun. Siksi katsoimme, että meillä on perusteltu syy olla mukana tukemassa tulevan yrittäjäpolven ahdinkoa ja on mahtavaa ollut huomata, että muut ovat innostuneet tekemään tänä vuonna hyvää myös”, Free-Laskutuksen toimitusjohtaja Joonas Tuompo toteaa.

Lisää luettavaa

Mietityttääkö?

Anna asiantuntijamme auttaa sinua joko
chatissa, puhelimitse tai sähköpostitse.

0203 323 45 (ma-pe 9-17)
asiakaspalvelu(at)free.fi

free kevytyrittäjyys

AVAA TILI

Kokeilemalla asiat selviää. Rekisteröityminen kevytyrittäjyyspalveluumme on ilmaista eikä se sido sinua mihinkään.

free.fi kevytyrittäjyys